Mistä lähtien Joulupukilla on ollut reki? Lentävän kulkuneuvon tarina

Miten Pyhä Nikolaus matkusti ennen rekeä?

Eurooppalainen Pyhä Nikolaus ei koskaan tarvinnut poroja. Hän ei asunut napapiirin lähellä. Lorrainessa Gallicaan tallennetut sanomalehdet vuosilta 1898, 1914 ja 1921 näyttävät hänet ratsastamassa aasilla, aasintammalla tai muulilla, ja Fondation Napoléon kuvaa pyhimystä, joka palaa joka vuosi ”herkkujen alla notkuvan aasin seurassa”.

Alankomaissa Sinterklaas saapuu laivalla ja kulkee sitten hevosella. Lapset laittavat kenkiinsä porkkanan tai heinää hänen ratsulleen. Kummassakin tapauksessa matkalainen pysyy maan pinnalla, tai melkein: hän kulkee talosta taloon kantoeläimen vauhtia.

Ensimmäinen lentävä Pyhä Nikolaus on amerikkalainen, eikä hänellä ole rekeä. Washington Irving julkaisee New Yorkin historiansa vuonna 1809, ja toiseen painokseen vuonna 1812 hän lisää unen: hollantilainen siirtolainen näkee pyhimyksen saapuvan ”puiden latvojen yli” niillä samoilla kärryillä, joilla hän joka vuosi tuo lapsille lahjat. Pyhimys sytyttää piippunsa, painaa sormen nenänsä sivuun, nousee kärryihinsä ja lähtee taas puiden yli.

Painakaa mieleen tuo nenän sivulle painettu sormi: se palaa yksitoista vuotta myöhemmin, kun Joulupukki nousee savupiipusta ylös. Lorrainen aasin ja hollantilaisen hevosen koko tarina on jutussa Kuka oli Pyhä Nikolaus?.

Minä vuonna Joulupukki sai rekensä?

Vastaus on yksi vuosiluku: 1821. Sinä vuonna newyorkilainen kustantaja William B. Gilley julkaisee vihkosen nimeltä The Children’s Friend, ”uudenvuodenlahja pienille viidestä kahteentoista vuoteen”. Sen nimetön runo on nimeltään ”Old Santeclaus with Much Delight”. Sen kahdeksan värikuvaa ovat ensimmäinen kivipainon käyttö Yhdysvalloissa.

Santeclausiksi kutsuttu vieras saapuu ”pohjoisesta” joka jouluaattona. Hän ohjaa rekeä, jota vetää yksi ainoa poro ja joka kiitää savupiippujen yli. Yhdessä kuvassa hän seisoo katolla. Se on ensimmäinen tunnettu julkaisu, joka mainitsee ja kuvittaa Joulupukin reen ja poron, ja kuten St. Nicholas Center korostaa, vierailu tapahtuu nyt 24. joulukuuta eikä enää 6. päivänä.

Miksi juuri reki? Vihkonen ei selitä sitä, eikä mikään aikalaisasiakirja kerro, mitä sen nimetön kirjoittaja ajatteli. Tiedämme vain, että 1800-luvulla Yhdysvaltain koillisosissa hevosreki kuului talveen niin kiinteästi, että sillä oli omat kilpailunsa ja laulunsa, kuten alempana nähdään. Poroa käsitellään jutussa Mistä Joulupukin porot tulivat?.

1. 1812Washington Irvingin kirjan toisessa painoksessa Pyhä Nikolaus lentää puiden yli kärryillä.
2. 1821Ensimmäinen reki, jota vetää yksi poro, vihkosessa The Children’s Friend.
3. 1823Runo ”A Visit from St. Nicholas”: pienoisreki ja kahdeksan nimettyä poroa.
4. 1863Thomas Nast piirtää reen Harper’s Weeklyn kanteen.
5. 1939Punakuonoinen poro Rudolf opastaa rekeä sumussa.

Kuka sai Joulupukin reen lentämään?

Troy Sentinel julkaisee 23. joulukuuta 1823 ilman allekirjoitusta runon ”Account of a Visit from St. Nicholas”. Se nimetään Clement Clarke Mooren kirjoittamaksi vuonna 1837, ja Moore ottaa sen omiin Poems-kokoelmaansa vuonna 1844; jotkut tutkijat pitävät tekijänä Henry Livingston Jr:ää. Nurmikolta kuuluvaan ääneen herännyt kertoja avaa ikkunan ja näkee ”pienoisreen ja kahdeksan pikkuruista poroa”, joita ohjaa ”pieni vanha ajaja, niin vilkas ja nopea”.

Runo lisää sen, mikä vuoden 1821 vihkosesta puuttui: itse lennon. Porot nousevat katolle kuin myrskytuulen nostamat kuivat lehdet, ”reki täynnä leluja”. Kun työ on tehty, vieras painaa sormen nenänsä sivuun, kuten Irvingillä, nousee savupiipusta, hyppää rekeensä ja viheltää valjakolleen. Kaikki lentävät pois ”kuin ohdakkeen haiven”.

Sana ”pienoinen” on tärkeä. Vuonna 1823 reki on pieni, koska Joulupukkikin on: runo kuvaa häntä ”vanhaksi tontuksi”, tarpeeksi pieneksi mahtuakseen hormiin. Hän kasvaa kuvitusten myötä, ja reki hänen mukanaan. Valjakon kahdeksan nimeä ja niiden muunnelmat esitellään jutussa Mitkä ovat Joulupukin porojen nimet?.

Miksi reistä ja kulkusista tuli joululauluja?

1800-luvun Uudessa-Englannissa hevosrekeä käytetään liikkumiseen, mutta myös kilpa-ajoon. Syyskuussa 1857 bostonilainen kustantaja Oliver Ditson julkaisee James Lord Pierpontin laulun ”The One Horse Open Sleigh”. Massachusettsin Medfordin vanhojen paikallishistorioiden mukaan se sai innoituksensa kaupungin rekikilpailuista. Se ei puhu joulusta lainkaan.

Jouluun se liittyy vasta 1860- ja 1870-luvuilla nimellä, jolla se tunnetaan: ”Jingle Bells”. Hevosen kulkusista tulee Joulupukin valjakon kulkuset. Gemini 6:n astronautit Wally Schirra ja Tom Stafford soittavat sen 16. joulukuuta 1965 kiertoradalla olevasta kapselistaan, toinen huuliharpulla, toinen rekikulkusilla.

Vuonna 1864 Benjamin Hanby kirjoittaa Ohion New Parisissa laulun ”Up on the Housetop”. Asiantuntija William Studwell pitää sitä ensimmäisenä joululauluna, joka kertoo ennen kaikkea Joulupukista. Siinä porot pysähtyvät katolle, kun niiden isäntä laskeutuu alas leluineen, kohtaus, jonka Hanby luultavasti lainasi vuoden 1823 runosta. Lisää laulettavaa löytyy joululaulujen sivultamme.

Miten reki päätyi kuviin?

Harper’s Weeklyn kansi 3. tammikuuta 1863, keskellä Yhdysvaltain sisällissotaa, esittää Thomas Nastin ensimmäisen Joulupukin. Kalifornialainen Homestead Museum kuvaa sitä näin: Joulupukki istuu reen takaosassa, porot odottavat kärsivällisesti kaaren alla, jossa lukee ”Welcome Santa Claus”, suuren Yhdysvaltain lipun vieressä. Hän jakaa lahjoja unionin sotilaille.

Massachusetts Historical Society laskee 33 Joulupukin kuvaa, jotka Nast piirsi Harper’s Weeklylle vuosien 1863 ja 1886 välillä. Lehti painettiin mustavalkoisena: lukijat kuvittelivat reen värin samoin kuin takin värin.

Valjakko ylittää sitten Atlantin. Kongressin kirjaston mukaan reen ja lentävien porojen mytologia saapuu Britanniaan 1860-luvulla, ja Father Christmas omaksuu sen sulautuessaan Santa Clausiin 1870-luvulla. Vuonna 1889 runoilija Katharine Lee Bates antaa jopa Joulumuorin vaatia paikkaa reessä, tarina, jonka kerromme jutussa Onko Joulupukilla vaimo?.

Reellä on myös kirjailijansa. Vuodesta 1920 vuoteen 1943 J. R. R. Tolkien kirjoittaa lapsilleen joka vuosi kirjeitä, jotka on allekirjoittanut Father Christmas. Niissä hän kuvaa Joulupukkia, joka tuo lahjat savupiipun kautta reellä, jota vetävät lentävät porot.

Reki 1900-luvulla: Rudolf, tutkat ja lasten kysymykset

1900-luvulla reki saa matkustajia ja apukuljettajia. Vuonna 1902 Oz-kirjojen kirjoittaja L. Frank Baum julkaisee teoksen The Life and Adventures of Santa Claus ja valjastaa kymmenen poroa, muun muassa Flossien ja Glossien. Vuonna 1939 Robert L. May kirjoittaa Montgomery Ward -tavarataloille tarinan Rudolfista, joka tunnetaan suomeksi Petteri Punakuonona: eräänä sumuisena iltana Joulupukki asettaa valjakon kärkeen poron, jonka kuono loistaa, valaisemaan reen tietä.

Reki päätyy jopa sotilasarkistoihin. Yhdysvaltain ilmavoimat julkaisee 24. joulukuuta 1948 tiedotteen tunnistamattomasta reestä, jota vetää kahdeksan poroa 14 000 jalan korkeudessa suuntana 180. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1955, virheellisesti painettu mainos antaa Colorado Springsin lapsille ilmapuolustuskeskuksen numeron: siitä alkaa NORADin vuosittainen seuranta, josta kerromme jutussa Miten Joulupukki jakaa kaikki lahjat yhdessä yössä?.

Lapset puolestaan suhtautuvat rekeen hyvin vakavasti. Vuonna 2015 Occidental Collegen psykologit Andrew Shtulman ja Rachel Yoo haastattelevat 47:ää lasta, jotka ovat iältään kolmesta yhdeksään vuotta. Heistä 96 % sanoo Joulupukin lentävän porojen vetämällä reellä. Se on myös temppu, jota he osaavat selittää huonoiten: vain 12 lasta 47:stä ehdottaa lennolle jotain mekanismia.

Muut vastaavat, että reki yksinkertaisesti lentää. Kylässä sitä pidetään erittäin hyvänä vastauksena. Jouluaattona 24. päivä voit tarkistaa sen reitin Joulupukin seurannasta ja käydä tervehtimässä valjakkoa porojen sivulla.