”’Twas the Night Before Christmas”: runo, joka vakiinnutti Joulupukin kuvan

Miten runo päätyi troylaiseen sanomalehteen?

Mooren suvun välittämän ja Columbia Magazinen toistaman kertomuksen mukaan kaikki alkaa jouluaattona 1822 suuressa manhattanilaisessa talossa nimeltä Chelsea House. Kreikan ja heprean professori Clement Clarke Moore lukee ääneen runon, jonka hän on kirjoittanut kuudelle lapselleen. Hänellä ei ole mitään aikomusta julkaista sitä.

Perheen läheisiin kuuluu Harriet Butler, ystävä Troysta, pienestä Hudsonjoen varren kaupungista New Yorkin pohjoispuolelta. Hän pyytää lupaa kopioida tekstin. Noin vuotta myöhemmin runo on Sentinelin päätoimittajan Orville L. Holleyn käsissä. Mitä reittiä tarkalleen? Lähteet ovat epävarmoja. Kustantaja Norman Tuttlen Moorelle vuonna 1844 kirjoittaman kirjeen mukaan Holley olisi saanut sen rouva Sackettilta, Daniel Sackettin vaimolta. Troyn paikallishistorioitsija Carl Johnson jättää molemmat vaihtoehdot avoimiksi: Harriet Butler tai Sarah Sackett.

Lehti julkaisee runon 23. joulukuuta 1823 otsikolla ”Account of a Visit from St. Nicholas” ilman allekirjoitusta. Troyssa osoitteessa 225 River Street oleva laatta merkitsee nykyään paikkaa, jossa lehden toimitus sijaitsi. Holley itse pitää salaisuuden. Vasta 20. tammikuuta 1829 hän viittaa tekijään ja kuvaa tätä herrasmieheksi, jolla on ”enemmän ansioita oppineena ja kirjoittajana kuin monella äänekkäämmin vaativalla”.

Runo ei kuitenkaan jää odottamaan tekijäänsä. Muut lehdet julkaisevat sen uudelleen vuodesta toiseen, usein juuri ennen joulua. Se kiertää nimettömänä kuin kansanlaulu, ja jokainen lukija, joka leikkaa sen talteen lehdestään, auttaa juurruttamaan amerikkalaisiin koteihin aivan tietyn illan: joulukuun 24. päivän yön.

Kuka oli Clement Clarke Moore?

Clement Clarke Moore syntyy vuonna 1779 ja kuolee vuonna 1863. Hänen isänsä Benjamin Moore on Columbia Collegen rehtori ja New Yorkin episkopaalinen piispa. Poika valmistuu Columbiasta vuosikurssinsa parhaana, julkaisee Yhdysvaltojen ensimmäisen heprean sanaston ja istuu yliopiston hallituksessa neljäkymmentäneljä vuotta. Vuonna 1822 hänet on juuri nimitetty kreikkalaisen ja heprealaisen kirjallisuuden professoriksi General Theological Seminaryyn.

Columbia Magazine kuvaa suvun maatilaa: noin kolmekymmentä eekkeriä Manhattanin länsiosassa, ja Englannissa syntynyt isoisä oli antanut sille nimen Chelsea. Kolmikerroksinen talo seisoi nykyisen West 23rd Streetin ja Ninth Avenuen kohdalla. Osa näistä maista on nykyään Clement Clarke Moore Park West 22nd Streetin ja Tenth Avenuen kulmassa.

Moore kertoi saaneensa innoituksen ”eräästä tukevasta ja punaposkisesta hollantilaisesta” naapurustossaan, ehkä puutarhurinsa. Hän tunsi myös Washington Irvingin, jonka vuonna 1809 ilmestynyt ja 1821 uudelleen julkaistu New Yorkin historia kuvaa piippua polttavan hollantilaisen Pyhän Nikolauksen. Runon pikku mies, piippu hampaiden välissä ja vatsa hytkyen, on paljon velkaa tälle kuvaukselle.

Miksi hän allekirjoitti runon vasta vuonna 1844?

Mooren nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1837. Sinä vuonna Charles Fenno Hoffman julkaisee George Dearbornin kustantamana teoksen The New-York Book of Poetry, ja runo on siinä sivuilla 217-219 nimellä ”Clement C. Moore”. Moore itse ottaa sen runokokoelmaansa Poems vasta vuonna 1844, kustantajana Bartlett and Welford. Saman vuoden kirjeessä hän selittää kirjoittaneensa tekstin ”ei julkaistavaksi, vaan huvittaakseni lapsiani”, ja vaatii sen tekijänoikeutta itselleen, ”niin vähäarvoinen kuin tuo omaisuus onkin”. Oppineita teoksia julkaiseva seminaarin professori ei ilmeisesti halunnut tulla tunnetuksi ensisijaisesti lastenlorusta.

Kuka todella kirjoitti runon ”’Twas the Night Before Christmas”?

Toinen suku on jo yli sadanviidenkymmenen vuoden ajan väittänyt runoa esi-isänsä teokseksi. Henry Livingston Jr. syntyy 13. lokakuuta 1748 Poughkeepsiessa Hudsonjoen varrella ja kuolee siellä 29. helmikuuta 1828. Hän toimii majurina amerikkalaisten Kanadaan suuntautuneella sotaretkellä vuonna 1775, ryhtyy sitten maanviljelijäksi ja kirjoittaa kevyitä säkeitä, joita julkaistaan ilman allekirjoitusta tai pelkällä nimikirjaimella ”R.” New York Magazinessa ja Poughkeepsie Journalissa. Hän ei koskaan ilmoita runoa omakseen, eikä yhdessäkään tunnetussa painatuksessa ole hänen nimeään.

Livingstonin puolesta puhuvat muistot. Hänen poikansa Charles ja Edwin sekä Eliza-niminen naapuri kertoivat myöhemmin, että isä luki heille runoa omanaan jo vuonna 1807. Suku sanoo omistaneensa hänen omin käsin kirjoittamansa, korjauksia täynnä olevan käsikirjoituksen. Sen kerrotaan tuhoutuneen erään wisconsinilaisen talon tulipalossa.

1. 1807Lasten muistojen mukaan Henry Livingston Jr. lukee runoa perheensä kesken.
2. 1823Troyn Sentinel julkaisee runon ilman tekijän nimeä 23. joulukuuta.
3. 1828Livingston kuolee. Hänen poikansa kertovat löytäneensä hänen työhuoneestaan lehtileikkeen ja korjauksia täynnä olevan luonnoksen.
4. 1837Charles Fenno Hoffman nimeää runon tekijäksi Clement C. Mooren teoksessa The New-York Book of Poetry.
5. 1844Moore julkaisee runon kokoelmassaan Poems.
6. 1859Livingstonin suku saa tietää Mooren vaatimuksesta. Edwin kertoo menettäneensä käsikirjoituksen tulipalossa.
7. 1899Sidney Livingstonin pojanpoika julkaisee ensimmäisen julkisen vaatimuksen long islandilaisessa sanomalehdessään.
8. 1920The Christian Science Monitor omistaa Livingstonin teorialle artikkelin 4. elokuuta.

Vuonna 1999 Livingstonin jälkeläinen Mary Van Deusen kääntyy Donald Fosterin puoleen. Foster on englannin kielen professori Vassar Collegessa ja nimettömien tekstien tekijyyden selvittämisen asiantuntija. Hänen Henry Holtin vuonna 2000 julkaisema kirjansa Author Unknown päätyy Livingstonin kannalle. Perusteluina ovat kolmijakoinen anapestinen runomitta, jota Livingston käytti usein, sanan ”all” epätavallinen käyttö, porojen hollantilaiset nimet, jotka sopisivat hollantilaistaustaiselle miehelle, sekä se, että tupakkaa kuuluisasti inhonnut Moore tuskin olisi pannut piippua sankarinsa suuhun.

Vastaus ei viivy. Teoksen The Battle for Christmas kirjoittanut historioitsija Stephen Nissenbaum päätyy vuonna 2001 siihen, että Moore on todella tekijä: ”Uskon, että se on hän.” Hän sijoittaa runon John Pintardin ja niiden newyorkilaisten silmäätekevien piiriin, jotka tuohon aikaan rakensivat itselleen hollantilaista menneisyyttä. Käsikirjoituskauppias Seth Kaller ja tutkija Scott Norsworthy julkaisevat myös yksityiskohtaisia vastineita.

Vuonna 2016 MacDonald P. Jackson, entinen professori Aucklandin yliopistosta Uudesta-Seelannista, julkaisee McFarlandin kustantamana kvantitatiivisen tyylintutkimuksen. Hänen testinsä sijoittavat Mooren tunnetut runot Mooren puolelle ja joulurunon ”järjestelmällisesti lähemmäs” Livingstonin säkeitä. Vuonna 2023 Tom A. Jerman päätyy päinvastaiseen tulokseen: seitsemästätoista tekijyysohjelmalla tehdystä testistä kuusitoista osoittaa Mooreen. Kiista on yhä auki, ja kummallakin leirillä on omat lukunsa.

Miksi porojen nimet olivat Dunder ja Blixem?

Vuoden 1823 Sentinelissä kahdeksaa poroa kutsutaan tässä järjestyksessä: Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Dunder ja Blixem. Kaksi viimeistä nimeä eivät ole englantia. Hollanniksi ”Donder en Blixem” tarkoittaa ”ukkonen ja salama”, ja se oli tuttu huudahdus New Yorkin osavaltion hollantilaisperheissä.

Nimet muuttuvat myöhemmin. Mental Flossin esittelemän oletuksen mukaan Blixemistä tuli Blixen, jotta se rimmaisi Vixenin kanssa, ja sitten Blitzen Mooren kynästä vuonna 1844. Kopioissa, jotka Moore kirjoitti käsin elämänsä loppupuolella, lukee ”Donder and Blitzen”. Myös Edmund Clarence Stedmanin antologia An American Anthology käyttää tätä muotoa vuonna 1900. 1900-luvun alussa Donderista tulee usein Donner.

Nämä kahdeksan poroa eivät olleet ensimmäiset. Kaksi vuotta aiemmin, vuonna 1821, eräässä newyorkilaisessa vihkosessa yksi ainoa poro veti jo ”Sante Clausin” rekeä. Vuoden 1823 runo lisää seitsemän poroa ja antaa jokaiselle nimen. Kerromme tästä sukupuusta jutussa mistä Joulupukin porot tulivat ja koko valjakosta nimineen jutussa mitkä ovat Joulupukin porojen nimet.

Mitä runo muutti Joulupukin historiassa?

Ennen vuotta 1823 newyorkilaisella vierailijalla ei ollut kiinteää päivää. Pyhä Nikolaus puolestaan kävi perinteisesti 6. joulukuuta, nimipäivänään. Vuoden 1821 vihkonen oli jo puhunut jouluaatosta. Runo painaa tämän päivän jo ensimmäisellä säkeellään jokaisen sen ulkoa opettelevan muistiin: ”’Twas the night before Christmas”.

Teksti vakiinnuttaa myös tarkan tapahtumien kulun, melkein luettelon eleistä, joka ei ole juuri muuttunut sen jälkeen. Lue se uudelleen, niin löydät:

• sukat, jotka on ”ripustettu huolella takan luo” hänen vierailuaan toivoen;
• nukkuvat lapset, jotka näkevät unta sokerimanteleista, ja vanhemmat, jotka ovat juuri menneet nukkumaan;
• pienoisreen ja kahdeksan pikkuruista poroa, jotka laskeutuvat katolle;
• laskeutumisen savupiipun hormia pitkin yhdellä hypyllä;
• lelusäkin, hiljaa täytetyt sukat ja sormen nenänvarren vieressä paluumatkaa varten;
• lähdön ilmojen halki ja kaikille huudetun toivotuksen ennen katoamista.

Savupiipun kautta kulkeminen ansaitsee oman kansionsa, ja sen juuret ovat tulisijaan liittyvissä uskomuksissa: avasimme sen jutussa miksi Joulupukki tulee savupiipun kautta. Runo teki osaltaan kertojasta valveilla olevan vanhemman, joka todistaa kohtauksen, jota lapset eivät koskaan näe. Se on yhä useimpien joulutarinoiden näkökulma.

Lopuksi runo piirtää pikkuruisen hahmon. Vuoden 1823 vierailija on ”iloinen vanha tonttu”, niin pieni, että mahtuu pienoisrekeen. Vasta Thomas Nastin kaiverrukset vuodesta 1863 alkaen antavat hänelle miehen mitat. Kerromme tästä jutussa Onko Joulupukki tonttu? Tutkimus eräästä sanasta vuodelta 1823, jonka yksi osa käsittelee tätä tonttukysymystä.

Miten runosta tuli jouluaaton rituaali?

Menestys kulkee kuvien kautta. Vuonna 1855 Mooren tytär Mary C. Ogden piirtää Chelsea Housen kuvitettua laitosta varten. Noin vuonna 1862 newyorkilainen kustantaja J. G. Gregory julkaisee F. O. C. Darleyn kuvittaman version, jonka yksi kappale on Kongressin kirjaston harvinaisten kirjojen kokoelmassa. Vuonna 1912 Jessie Willcox Smith tekee laitoksen, jota voi yhä lukea vapaasti Project Gutenbergissä. Vuonna 1931 on vuorossa satujen englantilainen kuvittaja Arthur Rackham.

Suuren laman aikana vuonna 1934 taiteilija Helmuth F. Thoms tekee runoon kuvitussarjan osana Public Works Administrationin hanketta. Kyseessä oli New Dealin liittovaltiollinen suurten julkisten töiden virasto.

Mooren yliopistossa Columbiassa vuotuiseen Yule Log -juhlaan on jo pitkään kuulunut runon lukeminen. Miljoonissa perheissä kohtaus toistuu joka 24. joulukuuta, usein nukkumaanmenon aikaan. Jotkut vanhemmat jatkavat vilkaisemalla Joulupukin seurantaa nähdäkseen, missä reki menee.

Onko runosta ranskankielistä versiota?

Kyllä, useita. Ranskaksi runo kiertää nimillä ”Une visite de saint Nicolas” tai ”La Nuit avant Noël”, ja sen ensimmäinen säe kuuluu ”C’était la nuit avant Noël”. Wikipedia-tietosanakirja luettelee noin kaksikymmentä versiota muilla kielillä saksasta japaniin. Vuonna 2013 nuori säveltäjä Alma Deutscher kirjoitti jopa sävelmän alkuperäiseen tekstiin.

Missä käsikirjoituksia voi nähdä?

Moore kopioi runonsa käsin ystävilleen elämänsä loppupuolella. Neljä omakätistä kopiota tunnetaan. Kolme on museoissa, muun muassa New-York Historical Societyssa, oppineessa seurassa, jonka John Pintard oli perustanut vuonna 1804. Neljäs, vuonna 1860 allekirjoitettu ja ystävälle lahjoitettu, myytiin joulukuussa 2006 Heritage Auctionsin välityksellä 280 000 dollarilla nimettömänä pysyneelle mediayhtiön johtajalle.