Mistä Joulupukki tietää, olenko ollut kiltti? Lista, kirjanpito ja iso punainen kirja

Mistä Joulupukki tietää, onko joku ollut kiltti?

Tarinat antavat useita vastauksia, jotka täydentävät toisiaan. Ensimmäinen on kirjanpito: Joulupukki merkitsee lasten käytöksen isoon kirjaan, kuten Thomas Nast kuvasi jo vuonna 1866. Toinen on erittäin tarkka korva. Vuonna 1927 suomalainen radiojuontaja Markus Rautio kertoi, että Joulupukki asuu Lapissa Korvatunturilla, ”korvan muotoisella tunturilla”, jonka muoto antaisi hänen kuulla jokaisen maapallon lapsen toiveet.

Kolmas vastaus ovat apulaiset. Maissa, joissa Pyhä Nikolaus käy, isoa punaista kirjaa pidetään koko vuoden ajan, ja pyhimys lukee sitä ennen kuin täyttää kengät. Lähempänä meidän aikaamme, vuodesta 2005 lähtien, hyllylle asetetun tontun on määrä lentää joka yö takaisin Pohjoisnavalle raportoimaan: tämä on veijaritontun idea, ja siitä kerrotaan tarkemmin vanhempien oppaassamme.

Jäljelle jää suorin lähde: lapset itse. L. Frank Baumin vuonna 1902 julkaistussa sadussa ”The Life and Adventures of Santa Claus” apulainen nimeltä Kilter, ”hiljainen ja nopea”, saa tehtäväkseen kerätä lasten kirjeet. Jokainen kirje kertoo vähän kirjoittajansa vuodesta, ja Joulupukki lukee ne kaikki.

Yksikään näistä teksteistä ei väitä, että Joulupukki laskisi kolttoset yksitellen. Ne kaikki puhuvat kokonaiskuvasta, koko vuodesta. Siksi yksi huono päivä ei tee huonoa vuotta, kuten tämän kansion lopussa nähdään.

Mistä lähtien Joulupukki on pitänyt kirjaa käytöksestä?

Vanhin tuntemamme kuva on 29. joulukuuta 1866. Sinä päivänä Harper’s Weekly julkaisi aukeaman kokoisena Thomas Nastin kaiverruksen ”Santa Claus and His Works”. Colgaten yliopiston Picker Art Gallery säilyttää siitä kappaletta, jonka lahjoitti piirtäjän jälkeläinen Thomas Nast III. Kun Nast kokosi joulupiirroksensa kirjaksi vuonna 1890, kuvatekstit painettiin mukaan.

• ”On the look out for good children”: Joulupukki tähyilee kilttejä lapsia.
• ”Account book, record of behaviour”: tilikirja, käytöksen kirjanpito.
• ”Work-shop”: paja, jossa leluja valmistetaan.
• ”Santa Claus stable”: hänen eläintensä talli.

Samassa kokoelmassa on toinen herkullinen piirros, ”Santa Claus’s Rebuke”, Joulupukin nuhtelu. Siinä pieni poika lupaa ”I’ll never do it again”, en tee sitä enää koskaan, ja Joulupukille osoitetussa viestissä lukee ”Tommy has been such a naughty boy”, allekirjoittajina ”Papa and Mama”. Kohtaus osoittaa, että jo 1800-luvulla vanhempia pidettiin erinomaisina tiedonantajina.

Nastin kirjanpito kuuluu kaupunkiin, New Yorkiin, jossa Joulupukin hahmo rakentui askel askeleelta. Loput tarinasta Myran piispasta Harper’s Weeklyyn kerrotaan jutussa Joulupukin todellinen tarina.

Mitä tuhmat lapset saivat vuonna 1821?

Neljäkymmentäviisi vuotta ennen Nastia jako kiltteihin ja vähemmän kiltteihin on jo olemassa. Vuonna 1821 newyorkilainen kirjanpainaja William B. Gilley julkaisi vihkosen ”The Children’s Friend”, jota kuvittaa kahdeksan värillistä kaiverrusta ja joka oli tarkoitettu ”5-12-vuotiaille” lapsille. Sen runossa ”Old Santeclaus with Much Delight” vieras saapuu jouluaattona eikä enää 6. joulukuuta.

Kilteille lapsille Santeclaus tuo ”palkintoja”, kuten ensimmäisen kaiverruksen kuvateksti sanoo: kauniita kirjoja, nukkeja, palloja ja omenoita. Sinne, missä hän tapaa huonosti käyttäytyneitä lapsia, hän jättää jotain muuta: pitkän mustan koivuvitsan, jota vanhempia kehotetaan käyttämään.

Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt kuuluisin runo ei enää puhu rangaistuksesta lainkaan. Vuonna 1823 julkaistun runon ”A Visit from St. Nicholas” vieras täyttää sukat tuomitsematta ketään ja lähtee toivottaen ”Happy Christmas to all”. Koivuvitsa katosi vähitellen Joulupukin tarinoista.

Mistä tulee lista, jonka hän ”tarkistaa kahdesti”?

Laulusta ”Santa Claus Is Comin' to Town”, jonka säveltäjä J. Fred Coots ja sanoittaja Haven Gillespie kirjoittivat vuonna 1934 ja jonka julkaisi Leo Feistin kustantamo. Siinä kerrotaan, että Joulupukki laatii listan, tarkistaa sen kahdesti tietääkseen, kuka on ollut kiltti, ja tietää jopa, milloin nukutaan ja milloin ollaan hereillä. Koska sanat ovat yhä tekijänoikeuden suojaamia, emme lainaa niitä tässä, mutta kaikki osaavat hyräillä ne.

Ensimmäinen tunnettu äänitys on Harry Reserin ja hänen orkesterinsa 24. lokakuuta 1934, laulajana Tom Stacks. Menestys tuli seuraavassa kuussa: Eddie Cantor lauloi sen radio-ohjelmassaan marraskuussa 1934. Wikipedian mukaan yli 30 000 levyä ja 500 000 nuottia myytiin lähetystä seuranneen vuorokauden aikana. Muut lähteet antavat vaatimattomampia lukuja, mutta kaikki puhuvat välittömästä menestyksestä.

Siitä lähtien ”kahdesti tarkistetusta” listasta on tullut Joulupukin kirjanpidon tunnetuin kuva. Joulukuun 13. päivänä 1970 ABC-kanava esitti samannimisen Rankin/Bassin animaatioelokuvan. Siinä postinkantaja kertoo Joulupukin nuoruudesta: hänet kasvatti leluja valmistava tonttuperhe Kringle, ja hän tapasi opettaja Jessican, johon palaamme jutussa onko Joulupukilla vaimo.

Mitä Pyhän Nikolauksen isossa kirjassa on?

Alankomaissa ja Belgiassa Sinterklaas ei koskaan liiku ilman isoa punaista kirjaa. Perinteen mukaan hän merkitsee siihen vuoden mittaan, onko kukin lapsi ollut kiltti vai ei. Hän saapuu höyrylaivalla marraskuun puolivälissä, ensimmäisenä lauantaina 11. marraskuuta jälkeen, ja lahjat jaetaan 5. joulukuuta illalla, *pakjesavond*, ”pakettien ilta”.

Vanhat laulut olivat uhkaavampia. Niissä kerrottiin, että tottelemattomat lapset voitiin panna säkkiin ja viedä Espanjaan, ja pyhimyksen seuralaisella oli vitsa, *roe*, jolla heitä läimäytettiin. Nykyversioista molemmat uhkaukset ovat kadonneet. Jäljelle jäävät kirja ja takan viereen asetetut kengät, jotka pyhimys täyttää makeisilla tai pienellä lahjalla.

Pyhä Nikolaus on toiminut tällaisena hyväntahtoisena tuomarina pitkään, ja hänen 6. joulukuuta vietettävä juhlansa kantaa sen jälkiä koko Euroopassa. Kuka Myran piispa oli ja miksi hän valvoo lapsia, kerrotaan jutussa kuka oli Pyhä Nikolaus.

Kuka rankaisee tuhmia lapsia?

Ranskassa tämä rooli kuuluu Père Fouettardille. Mustiin pukeutunut hahmo kantaa isoa risukimppua ja seuraa Pyhää Nikolausta 5. ja 6. joulukuuta välisenä yönä, kertoo Routard. Ranskan virallinen matkailusivusto täsmentää, että hän on mukana suuressa osassa maata, että Elsassissa häntä kutsutaan nimellä Hans Trapp ja Lorrainessa Ruppelz ja että Boulogne-sur-Merissä hän puuttuu, sillä siellä pyhimys kulkee kulkueessa yksin.

Lorrainessa Pyhä Nikolaus on ollut alueen suojeluspyhimys vuodesta 1477. Joulukuun 6. päivän aamuna lapset löytävät käytöksensä mukaan joko makeisia tai hiiltä, ja hänen tavallisia lahjojaan ovat appelsiini ja hänen kuvallaan koristettu piparkakku. Nancyssa suuressa kulkueessa vaunuilla kulkevat pyhimys, Père Fouettard, teurastaja ja legendan kolme lasta.

Itävallan ja Baijerin Alpeilla seuralaisen nimi on Krampus. Sarvipäinen ja karvainen hahmo kulkee koivuvitsa kädessään kaduilla 5. joulukuuta illalla, Krampusnachtina. Italiassa Befana käy 5. tammikuuta vastaisena yönä ja jättää huonosti käyttäytyneille lapsille hiiltä, useimmiten mustaksi värjättyä kidesokeria. Kaikki nämä vierailijat esitellään jutussa lahjojentuojat eri puolilla maailmaa.

Mitä tapahtuu, jos joutuu tuhmien listalle?

Vanhat tarinat puhuvat hiilestä ja koivuvitsoista. Nykyiset kertomukset ovat paljon lempeämpiä, ja niin on Pohjoisnavan kirjanpitokin. Listaa pidetään koko vuoden ajan, ei yhden huonon päivän perusteella. Lapsi, joka riitelee veljensä kanssa tiistaina ja auttaa häntä siivoamaan keskiviikkona, on jo kulkenut puolet matkasta takaisin.

• Korjaa: vilpitön ”anteeksi” merkitsee paljon, varsinkin jos se tulee pyytämättä.
• Auta: kattaa pöytä, lohduta ystävää, jaa lelu.
• Kerro siitä: kirje Joulupukille on paras paikka kertoa omista yrityksistään.
• Tarkista: Kiltti vai tuhma -tunnistin antaa käsityksen suunnasta, ja kilttien lasten lista näyttää, kuka on jo merkitty.

Vuoden 1823 runon vieras näyttää muuten esimerkkiä: hän täyttää kaikki sukat lajittelematta ja toivottaa ”Happy Christmas to all”. Muista hänen taidoistaan porojen lennosta savupiippuun, jota pitkin noustaan nyökkäyksellä, kerrotaan jutussa Joulupukin voimat.