Befana, Christkind, kolme kuningasta: kuka tuo joululahjat eri puolilla maailmaa?

Kuka tuo lahjat ja minä päivänä?

Lahjojen aika kestää yli kuukauden, ja jokainen maa pitää siitä oman palansa. Päivämäärä riippuu lähes aina hahmosta: pyhimys käy nimipäivänään, Jeesus-lapsi jouluaattona ja kolme kuningasta loppiaisena. Tässä kalenteri ensimmäisestä vierailijasta viimeiseen.

1. 5.12.Sinterklaas Alankomaissa (pakjesavond); Krampus liikkuu Pyhän Nikolauksen päivän aattona Itävallassa ja Baijerissa.
2. 6.12.Pyhä Nikolaus Lorrainessa, Itä-Ranskassa ja Belgiassa, perässään Père Fouettard.
3. 8.12.Kataloniassa Tió de Nadalia aletaan ruokkia.
4. 12.12.Islannissa ensimmäinen kolmestatoista Jólasveinarista, Stekkjastaur, saapuu kaupunkiin.
5. 24.12.Christkind Etelä-Saksassa ja Itävallassa, Olentzero Baskimaassa ja Tió Kataloniassa.
6. 25.12.Père Noël, Santa Claus ja Father Christmas englanninkielisessä maailmassa ja Ranskassa.
7. 1.1.Ded Moroz Venäjällä uutenavuotena, Άγιος Βασίλης Kreikassa.
8. 6.1.Befana Italiassa, kolme kuningasta Espanjassa, Meksikossa ja suuressa osassa Latinalaista Amerikkaa.

Nämä vierailijat ovat joskus kiistelleet paikastaan. Ranskassa tunnetuin tapaus on 23. joulukuuta 1951: Dijonin Saint-Bénignen katedraalin edustalla papisto polttaa Joulupukin kuvan 250 lapsen edessä ja selittää, että joulun on pysyttävä ”Vapahtajan syntymän vuosijuhlana”. Etnologi Claude Lévi-Strauss kirjoittaa aiheesta seuraavana vuonna esseen *Le Père Noël supplicié*.

Pyhä Nikolaus, Père Fouettard ja Krampus: kuka palkitsee, kuka rankaisee?

Lorrainessa Pyhä Nikolaus on ollut alueen suojeluspyhimys vuodesta 1477. Hänen tunnetuimman legendansa mukaan hän herätti henkiin kolme lasta, jotka teurastaja oli surmannut. Joulukuun 6. päivänä hän tuo perinteisesti appelsiinin ja omaa kuvaansa esittävän piparkakun, ja lapset jättävät hänelle sokeria ja porkkanan hänen aasilleen. Nancyssa suuri Pyhän Nikolauksen kulkue kulkee Place Carnot’lta Place Stanislasille, ja muutaman kilometrin päässä sijaitseva Saint-Nicolas-de-Portin basilika muistuttaa, kuinka vanha hänen kulttinsa alueella on.

Hänen perässään kulkee Père Fouettard. Hänellä ei ole yhtä vanhaa omaa legendaa kuin pyhimyksellä: Routardin mukaan hän on ”puhdas keksintö, jonka tarkoitus on pelotella tottelemattomia lapsia”. Alankomaissa Sinterklaasin seurana on Zwarte Piet, saksankielisessä Sveitsissä Samichlaus matkustaa aasin ja Schmutzli-nimisen kumppanin kanssa, ja Saksassa kohdataan Knecht Ruprecht.

Näistä apureista näyttävin on itävaltalainen ja baijerilainen. Krampuksella on sarvet, tumma turkki ja torahampaat, puoliksi pukki ja puoliksi demoni, ja hän piiskaa tuhmia lapsia koivunvitsoilla. Hänen nimensä tulisi saksan sanasta *Krampen*, kynsi. Hän liikkuu Pyhän Nikolauksen päivän aattona, *Krampusnachtina*. Katolinen kirkko kielsi hänen nimissään järjestetyt meluisat juhlat, ja toisen maailmansodan aikana Euroopan fasistit tuomitsivat hänet sosiaalidemokraattien luomukseksi.

Mikään ei auttanut. Nykyään Itävallassa, Saksassa, Unkarissa, Sloveniassa ja Tšekissä paholaisiksi pukeutuneiden miesten joukot juoksevat kaduilla ja jahtaavat ohikulkijoita. Johns Hopkinsin yliopiston historioitsija Peter Jelavich näkee hänessä jouluun liitetyn pakanallisen hahmon. Juhla on ylittänyt jopa Atlantin: Ypsilantin kaupunki Michiganissa järjestää vuosittain Krampus-tanssiaiset.

Kuka on Christkind, lahjoja tuova Jeesus-lapsi?

Christkind, ”Kristus-lapsi”, tuo lahjat jouluaattona suuressa osassa Etelä-Saksaa, Itävallassa ja saksankielisessä Sveitsissä. Nimestään huolimatta sitä kuvataan harvoin vauvana: kansanperinne on tehnyt siitä enkelimäisen hahmon, jolla on vaaleat kiharat, valkoinen puku ja kultainen sädekehä, ja sitä esittää usein nuori tyttö.

Sen alkuperästä kiistellään. Se ilmestyi protestanttisille alueille Pyhän Nikolauksen vaihtoehdoksi, koska uskonpuhdistus hylkäsi pyhimysten palvonnan. Jotkut pitävät Martti Lutheria sen keksijänä, mutta Hampurin yliopiston mukaan väite on todistamaton. Sen sijaan tiedetään, että vuodesta 1531 alkaen Lutherin perheen lahjat liitettiin jo ”pyhään Kristukseen”. Historian ironiaa on, että katoliset alueet omaksuivat Christkindin 1800-luvun alussa, erityisesti Baijerissa ja Reininmaalla.

Tunnetuin Christkind on Nürnbergin. Vuodesta 1969 kaupunki on valinnut sen joka toinen vuosi: ehdokkaiden on oltava valintapäivänä 16-19-vuotiaita. Ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävänä perjantaina kruunupäinen, kiharatukkainen ja kultaan pukeutunut Christkind avaa Christkindlesmarktin Frauenkirchen parvelta lausumalla Friedrich Brögerin vuonna 1948 kirjoittaman prologin. Joulukuussa sillä on yli sata tapaamista. Vuosina 2025 ja 2026 sen nimi on Nora Falk.

Kuka on Befana, Italian 6. tammikuuta saapuva noita?

Italiassa yö 5. tammikuuta 6. tammikuuta kuuluu Befanalle. Hänen nimensä on kansanomainen väännös sanasta *Epifania*, loppiainen. Treccani-sanakirja kuvaa häntä hyvin rumaksi mutta hyväntahtoiseksi vanhaksi naiseksi, joka laskeutuu yöllä savupiipun kautta ja täyttää kilttien lasten sukat lahjoilla ja makeisilla. Tuhmille lapsille hän jättää hiilenpaloja. Nykyään tuo hiili on usein mustaksi värjättyä sokeria, jota myydään makeiskaupoissa.

Yleisimmän kristillisen legendan mukaan hän osui kolmen kuninkaan tielle. Tietäjät kysyvät häneltä tietä Jeesus-lapsen luo ja kutsuvat hänet mukaansa; hän kieltäytyy, koska on liian kiireinen siivoamaan. Hän muuttaa mielensä, lähtee heidän peräänsä eikä koskaan löydä heitä. Siitä lähtien hän on lentänyt luudallaan, ja monen mukaan hän lakaisee lattian ennen kuin lähtee.

Hahmo on tätä tarinaa vanhempi. Vuoden 1930 Enciclopedia Italiana yhdistää Befanan esikristillisiin maagisiin perinteisiin ja kuvaa loppiaisyönä sytytettyjä tulia. Toscanan Romagnassa hänen kuvansa kuljetettiin kärryillä kylän aukiolle ja poltettiin. Pikkukaupunki Urbania Marchen alueella tunnetaan hänen virallisena asuinpaikkanaan, ja siellä järjestetään joka vuosi 2.-6. tammikuuta juhla, joka houkuttelee 30 000-50 000 ihmistä.

Miksi espanjalaiset ja meksikolaiset saavat lahjansa 6. tammikuuta?

Espanjankielisessä maailmassa suurimmat lahjojen tuojat ovat Reyes Magos, kolme kuningasta eli Itämaan tietäjät. Loppiainen, 6. tammikuuta, muistuttaa heidän vierailustaan Jeesus-lapsen luona, ja juuri sinä aamuna lapset löytävät lahjansa. Meksikossa moni kirjoittaa ensin kirjeen kuninkaille, jotkut sitovat sen heliumpalloon, ja edellisenä iltana oven viereen jätetään usein kenkä.

Tammikuun 5. päivän iltana kuninkaat kulkevat kulkueena kaduilla. Alicanten lähellä sijaitsevan Alcoyn kulkue on järjestetty vuodesta 1885, ja se on Espanjan vanhimpia. Se on luokiteltu kansallisesti merkittäväksi matkailujuhlaksi. Sen kuninkaalliset hovipojat kiipeävät pitkillä puutikkailla viemään lahjat suoraan parvekkeille ja ikkunoihin, ja aasit, *burretes*, kantavat postilaatikoita, joihin lapset pudottavat toiveensa.

Tammikuun 6. päivä päättyy kruununmuotoiseen kakkuun. Espanjassa *roscón*-kakun sisään kätketään hahmo, joka esittää usein yhtä kuninkaista. Meksikossa *rosca de Reyes* kätkee pienen Jeesus-lapsen: sen löytäjän on vietävä se kirkkoon tai kutsuttava perhe kylään 2. helmikuuta, kynttilänpäivänä. Kuninkaiden juhla pidentää näin joulua kokonaisella kuukaudella.

Ded Moroz ja Snegurotška: uudenvuoden lahjat

Venäjällä ja useissa entisen Neuvostoliiton maissa lahjat annetaan uutenavuotena. Ne tuo Дед Мороз (Ded Moroz), ”Pakkasukko”. Neuvostovalta taisteli aluksi häntä vastaan: vuonna 1928 hänet julistetaan ”papin ja kulakin liittolaiseksi”. Vuonna 1935, kun uudenvuoden juhlat jälleen sallitaan, hän palaa, ja hänen virallinen asuinpaikkansa vahvistetaan vuonna 1998 Veliki Ustjugiin Vologdan alueelle.

Hän ei koskaan matkusta yksin. Снегурочка (Snegurotška), Lumineito, joka pukeutuu pitkään hopeansiniseen pukuun ja turkislakkiin tai lumihiutaleen muotoiseen kokošnikiin, auttaa häntä jakamaan paketit. Hän on peräisin sadusta, jonka näytelmäkirjailija Aleksandr Ostrovski toi näyttämölle vuonna 1873 Tšaikovskin näyttämömusiikin kera ja josta Rimski-Korsakov teki myöhemmin oopperan. Neuvostoliiton 1930-luvun puolivälin uudenvuoden elvyttämisestä lähtien hänet on esitetty Pakkasukon tyttärentyttärenä.

Myös Kreikalla on oma uudenvuoden vierailijansa, Άγιος Βασίλης, Pyhä Basileios, 300-luvulla elänyt Kesarean piispa, jonka juhlapäivä on 1. tammikuuta. Perheet jakavat sinä iltana *vasilopitan*, kakun, jonka sisään laitetaan kolikko ennen paistamista: sen löytäjällä on onnea koko vuoden.

Tió de Nadal ja Olentzero: Katalonian ja Baskimaan lahjat

Kataloniassa lahjat tulevat tukista. Tió de Nadal on iso, usein oksainen tukki, joka tuodaan kotiin muutama päivä ennen joulua. Tahrattoman sikiämisen juhlasta 8. joulukuuta alkaen lapset ruokkivat sitä joka päivä, ennen leivällä, maissilla, johanneksenleivällä tai sahanpurulla, ja peittävät sen pienellä huovalla, ettei sillä olisi kylmä. Jouluaattona he lyövät sitä kepeillä laulaen lorua ja nostavat sitten huovan: Tió on ”tehnyt” makeisia ja lahjoja. Jos he eivät ole olleet kilttejä, se saattaa jättää pelkkää hiiltä.

Alun perin Tió oli tukki, joka poltettiin tulisijassa jouluyönä, niin Kataloniassa kuin Mallorcallakin. Tapa on hieman hiipunut kaupungeissa, mutta se elää yhä ja herää uudelleen monessa kunnassa, ja Barcelonan kaupunki esittelee sen edelleen joulun perinteidensä joukossa.

Baskimaassa jouluaaton vierailijan nimi on Olentzero. Hän on hiilenpolttaja: legendan mukaan hän työskenteli vuorilla, kun kuuli Kristuksen syntymästä, ja laskeutui kertomaan uutisen. Hänkin oli alun perin joulutukki, jonka tuhkat siroteltiin talon eteen suojaamaan sitä. 1900-luvulla hän alkoi tuoda lahjoja lapsille. Jouluaattona kuorot kiertävät kaduilla laulaen hänen tarinaansa, ja hänen seuranaan on Mari Domingi, luonnon ja talvipäivänseisauksen hahmo.

Joulupukki ja Jólasveinar: kaukaisen pohjoisen vierailijat

Suomessa Joulupukki on perillinen tavalle, jossa pukiksi pukeutunut mies kiersi taloissa ja sai juhla-aterian tähteet. Hahmo menetti sarvensa ja sai valkoisen parran, mutta piti nimensä, ja vuoden 1927 suomalaisesta radio-ohjelmasta lähtien on kerrottu, että hän asuu Korvatunturilla Lapissa. Etelämpänä, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa, maatilan tonttu, *nisse* tai *tomte*, on muuttunut lahjojen tuojaksi. Perinteisesti hänelle jätetään kulho puuroa ja voinokare, Norjassa riisipuuroa.

Islanti valitsi määrän. Jólasveinar, kolmetoista joulupoikaa, saapuvat yksi kerrallaan, kukin omana yönään, 12.-24. joulukuuta. Heidän nimensä kertovat heidän tavoistaan: Stekkjastaur, ”lammastarhan tomppeli”, aloittaa, ja sitten tulevat kauhannuolija Þvörusleikir, ovien paukuttaja Hurðaskellir, skyrin ahmatti Skyrgámur, ikkunoiden urkkija Gluggagægir ja lopulta Kertasníkir, ”kynttilöiden kerjääjä”, aattona. Lapset jättävät 11.-24. joulukuuta kengän ikkunalaudalle: siihen ilmestyy pieni lahja tai kepposten jälkeen peruna. Kausi päättyy 6. tammikuuta Þrettándinniin.

Jólasveinareilla on epäilyttävä perhe. Nämä kolmetoista veljestä asuvat tarinan mukaan vuorilla äitinsä Grýlan, pelottavan peikkonaisen, ja tämän miehen Leppalúðin, kömpelön möhkäleen, kanssa. Valtava, kiiluvasilmäinen joulukissa vaanii vuorilla jouluyönä ja jahtaa niitä, jotka eivät ole saaneet uutta vaatetta. Pojat itse ovat sen verran seurakelpoisia, että käyvät Islannin kansallismuseossa Reykjavíkissa: joulukuussa 2025 he kävivät siellä yksi kerrallaan joka päivä 12.-24. joulukuuta lasten ja perheiden salissa.