Näin kerrot lapsellesi totuuden Joulupukista sammuttamatta taikaa

Milloin lapselle pitää kertoa totuus Joulupukista?

Tutkimus ei ole määrittänyt mitään tiettyä ikää. Uuden tutkimuksen mukaan usko loppuu keskimäärin noin 8 vuoden iässä, mutta vaihtelu on suurta. Candice Mills, psykologi Texasin yliopistosta Dallasista, neuvoo vanhempia ”seuraamaan lasta”, kun tämä lähestyy ikää, jolloin epäily herää, sen sijaan että päivämäärä päätettäisiin etukäteen.

Vanhemmatkin ovat asiasta eri mieltä. Karl Rosengrenin tutkimusryhmän vuonna 2012 haastattelemista 39 vanhemmasta 46 % ajatteli, että lapsen pitää löytää totuus itse, 39 % että vanhempien kuuluu kertoa se, ja 13 % että molempia tarvitaan yhdessä. Ne kymmenen vanhempaa, jotka olivat päättäneet iän, jolloin myytin ylläpito loppuu, mainitsivat keskimäärin 7,3 vuotta, vaihteluvälin ollessa 5-10 vuotta.

Millsin ja Goldsteinin Developmental Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tärkeintä on välttää kolmea asiaa. Aikuiset, joille totuuden löytämisestä jäi pelkästään kielteinen muisto, olivat saaneet tietää sen muita myöhemmin, tylysti ja kolmannelta osapuolelta eivätkä itse päätellen. Vähitellen etenevä paljastus, lähellä keskimääräistä ikää, joko sinulta tai lapsen omasta päättelystä, täyttää kaikki hyvät ehdot.

Mitä vastata, kun lapsi kysyy: ”Onko Joulupukki olemassa?”

Ensimmäinen vastauksesi voi olla kysymys. Se on tutkijoiden johdonmukaisin neuvo: kysy lapselta, mitä hän itse ajattelee, tai kerro, mitä ”jotkut ihmiset” uskovat. Näin saat selville, hakeeko hän rauhoittelua vai haluaako hän totuuden, ja annat hänelle aikaa tehdä omat johtopäätöksensä.

Pulma on monelle perheelle todellinen. Exeterin yliopiston vuonna 2018 julkaistussa kyselyssä 31 % vanhemmista kertoi kiistäneensä, ettei Joulupukkia ole, kun lapsi kysyi suoraan, ja 40 % ei ollut tehnyt niin. Mills ehdottaa, että kysyt ensin itseltäsi, mikä tavoitteesi on: haluatko, että lapsi uskoo mahdollisimman pitkään, hinnalla millä hyvänsä?

• ”Mitä sinä itse ajattelet?” antaa lapsen kertoa oman päättelynsä.
• ”Mikä sai sinut kysymään?” paljastaa, onko hän kuullut jotain koulussa.
• ”Jotkut ajattelevat, että… toiset taas, että…” avaa oven sitä työntämättä.
• ”Haluatko todella tietää?” antaa lapselle viimeisen sanan siitä, onko hetki nyt.

Jos vastaus on ”kyllä, haluan tietää”, kerro asia yksinkertaisesti, kiertelemättä ja ilman pitkää puhetta. Lapsi, joka kysyy saman suoran kysymyksen kahdesti katsoen sinua silmiin, on usein jo ymmärtänyt. Hän lähinnä varmistaa, että voi luottaa sinun kertovan totuuden.

Mitä sanoa lapsen iän mukaan

Seuraavat lauseet eivät ole peräisin tutkimuksesta: ne ovat sovellettavia esimerkkejä, jotka perustuvat tutkimuksen suuntaviivoihin (seuraa lasta, vältä tylyyttä, arvosta hänen päättelyään). Mills muistuttaa, että jotkut lapset ottavat raskaammin tunteen siitä, että heitä on huijattu. Sinä tunnet oman lapsesi paremmin kuin kukaan.

Noin 6-7-vuotiaana: vastaa ratkaisematta

Tässä iässä moni lapsi kysyy haluamatta oikeastaan lopullista vastausta. Voit sanoa: ”Tosi hyvä kysymys. Mitä sinä itse uskot?” Ja sitten: ”Jotkut luokkasi lapset eivät usko, toiset uskovat. Joulupukki on tarina, jota monet perheet kertovat mielellään.” Jos lapsesi rauhoittuu ja siirtyy muihin asioihin, hän on antanut sinulle vastauksensa.

Noin 8-9-vuotiaana: kehu salapoliisia

Tämä on laskelmien ja johtolankojen ikä. Arvosta päättelyä: ”Huomasitko, että lahjalapun käsiala muistuttaa minun käsialaani? Sinussa on oikean salapoliisin vikaa.” Ja jos hän tivaa: ”Kyllä, vanhemmat laittavat lahjat. Joulupukki on joulun henki, ja isot pitävät sitä elossa pienille.” Millsin tutkimuksessa jotkut lapset kertoivat olleensa ylpeitä siitä, että keksivät asian itse. Anna hänelle se ylpeys.

10-vuotiaana ja vanhempana: puhu tasavertaisena

Vanhempi lapsi tarvitsee tunnustuksen siitä, että hän tietää, ja joskus jo pitkään. Voit sanoa: ”Luulen, että olet ymmärtänyt jo jonkin aikaa. Kiitos, että leikit mukana, se oli anteliasta.” Kerro myös, miksi teit niin: ”Halusimme, että saat kokea saman taian kuin me sinun iässäsi.” Millsin ja Goldsteinin haastattelemista aikuisista ne, jotka saivat tietää myöhään ja tylysti, muistivat sen kaikkein huonoimmin: rehellisyys omista syistäsi vie tältä riskiltä terän.

Näin taika säilyy: ota lapsesi mukaan Joulupukin tiimiin

Monet perheet muuttavat paljastuksen ylennykseksi. Lapsi ei opi pelkästään sitä, ettei Joulupukki tule savupiipusta: hän oppii siirtyvänsä nyt toiselle puolelle, niiden joukkoon, jotka tekevät taian. Vuonna 1952 etnologi Claude Lévi-Strauss huomautti esseessään ”Le Père Noël supplicié” (Kidutettu Joulupukki), etteivät aikuiset usko Joulupukkiin mutta rohkaisevat lapsia uskomaan siihen. Aikuisten joukkoon liittymisessä tähän rooliin on jotain siirtymäriitin kaltaista.

Ajatus kantaa yksinkertaisesta syystä: useimmat ihmiset pitävät perinteestä kiinni senkin jälkeen, kun tietävät totuuden. Millsin ja Goldsteinin tutkimuksessa 87-95 % aikuisista halusi viettää joulupukkiperinnettä omien lastensa kanssa tai teki niin jo. Lapsesi ei menetä joulua, hän vain vaihtaa paikkaa siinä.

• Valitse hänen kanssaan nimetön lahja jollekulle perheenjäsenelle tai lelukeräykseen kertomatta koskaan, että se on häneltä.
• Anna hänelle ”tontun” tehtävä: sukkien täyttäminen, lahjojen piilottaminen, poroille jätetyn porkkanan nakertaminen.
• Auta häntä kirjoittamaan pienelle serkulle Joulupukin vastaus tai neuvomaan nuorempaa sivullamme kirje Joulupukille.
• Näytä hänelle kulissien taakse: sivumme tontuista ja Joulupukin seurannasta muuttuvat työkaluiksi, joita hän käyttää muiden hyväksi.

Entä nuoremmat sisarukset?

Usein vanhempien todellinen huoli on, että isompi lörpöttelee pienemmälle. Tiedot lasten kyvystä pitää salaisuus ovat melko rauhoittavia. Exeterin kyselyssä 65 % vastaajista kertoi jatkaneensa leikkiä, vaikka tiesi jo totuuden. Vanhempi sisarus, joka osaa vaieta omasta puolestaan, osaa vaieta toisenkin puolesta.

Tehokkainta on antaa isommalle selvä rooli pelkän kiellon sijaan. ”Kuulut nyt tiimiin, ja pikkuveljesi luottaa sinuun” toimii paremmin kuin ”Älä sitten sano mitään”. Mieti hänen kanssaan valmiiksi, mitä sanoa, jos pienempi kysyy: ”Kysy äidiltä ja isältä” on rehellinen pakotie, joka ei petä ketään.

Mitä tehdä hyllytontulle (Elf on the Shelf), kun lapsi tietää?

Hyllytonttu on peräisin amerikkalaisesta kuvakirjasta ”The Elf on the Shelf”, jonka Carol Aebersold ja hänen tyttärensä Chanda Bell julkaisivat omakustanteena vuonna 2005. Idea: Joulupukin lähettämä tonttu tarkkailee lapsia adventin ajan, lentää joka yö Pohjoisnavalle raportoimaan, eikä siihen saa koskaan koskea, muuten se menettää taikansa. Jouluaattona se lähtee pois.

Ideaa on myös kritisoitu. Vuonna 2014 tutkija Laura Pinto arvioi, että se totuttaa lapset ajatukseen, että tarkkailluksi tuleminen on normaalia. Toiset, kuten psykologi Judith Tellerman, näkevät siinä päinvastoin pelkän näkyvän muistutuksen käyttäytyä hyvin. Kun lapsesi saa tietää totuuden Joulupukista, kysymys nousee heti: kuka siirteli tonttua joka yö?

• Anna se isommalle: hän siirtää sitä nyt joka ilta nuoremman iloksi, ensimmäisenä tehtävänään Joulupukin tiimissä.
• Pidä se perheen koristeena ilman tarkkailijan roolia, samassa paikassa koko joulukuun.
• Järjestä sille ”eläkkeelle jääminen”: tontun viimeinen kirje, jossa se kiittää lasta ja kertoo palaavansa lopullisesti Pohjoisnavalle.

Jos tonttua käytettiin lähinnä kiltteyden saamiseen, paljastus on tilaisuus vaihtaa keinoa. Puhu lapsellesi suoraan siitä, mitä odotat häneltä, ilman välikättä. Kiltti vai tuhma -tunnistimemme on edelleen yhteinen leikki, ei valvontaväline.

Entä jos lapsesi on surullinen tai vihainen?

Varaudu tähän mahdollisuuteen pelkäämättä sitä. Noin kolmasosa lapsista ja puolet aikuisista, joita Mills ja Goldstein haastattelivat, muisti ainakin yhden kielteisen tunteen totuuden paljastuessa. Exeterin kyselyssä 15 % vastaajista oli tuntenut vanhempiensa pettäneen heidät ja 10 % oli ollut vihainen.

Nämä tunteet menevät useimmiten nopeasti ohi. Alle kolmasosa Millsin ja Goldsteinin osallistujista kuvasi yli kahden viikon mielipahaa, eikä tutkimus havainnut ”jyrkkää luottamuksen menetystä” vanhempia kohtaan. Vuonna 1994 Andersonin ja Prenticen 52 texasilaista lasta kuvasivat jopa melko myönteisiä reaktioita, vaikka heidän vanhempansa olivat surullisia. Voi olla, että koet hetken vaikeampana kuin lapsesi.

• Ota tunne vastaan korjaamatta sitä: ”Olet pettynyt, ymmärrän. Minäkin olin surullinen, kun sain tietää.”
• Kerro tarkoituksesi: ”Emme halunneet huijata sinua, halusimme antaa sinulle jotain iloista.”
• Rauhoita jatkon suhteen: lahjat, sukat, jouluateria ja perinteet säilyvät.
• Anna aikaa: palaa aiheeseen päivän tai kahden päästä, kun lapsi on sulatellut asiaa.